Tämän kesän satoa

Tänä kesänä on kasvateltu kaikkea. Chilit, laventeli ja kirsikkatomaatit (sekä kissaruoho) viihtyivät hienosti ikkunalla, mutta rucola jäi säälittäväksi rätsäykseksi. Oma pieni ranskalainen parvekkeeni oli taas täyteen ahdettu ja rehotti valtoimenaan yli laitojensa. Mummokukkien, kuten pelargonian ja petunian, suosio jatkui (ja jatkunee varmaan edelleen).

Tuskastuneena omaan mini parvekkeeseeni tein uuden aluevaltauksen (melkeinpä laittomuuden, mutta hsss... ei kerrota kenellekään) yläkerrassa asuvan ystäväperheen kanssa. Muutimme taloyhtiön likaisen, tyhjän, tylsän ja käyttämättömän puisteluparvekkeen viherhuoneeksi / kesäterassiksi.

Kukkien määrän kanssa tuli hieman (taas) liioiteltua, mutta kyllä sinne mahtui hyvin juomaan aamukahvit, iltapäiväteet ja kaikki muut mahdolliset ihan isommallakin seurueella. Kukkaparveke lisäsi varmasti kaikkien asukkaiden viihtymistä talossa eikä valituksia ole tullut.

Psst.. myös kissat kasvoivat hurjasti tänä kesänä: Otso (ehkä hiukan leveyttä ja) rohkeuden saralla ja Jymy muuten vaan.

All the things that have grown this summer on my windowsills and balcony: tomatoes, lavendel, chili, grass for cats. I have a tiny balcony on my own but we also turned one of the common, empty and unused balconies of this building into a summerterrace with my neighbours. We didn't ask a licence for it from anyone, so let's keep it quiet!

P.S. The cats have grown also!

Pieni ystävä

Juhannuksen tienoilla meille muutti uusi paijattava, Jymy-Niilo. Jymy tuli miehen antamana ja Niilo minulta (Neil Youngin, ikuisen idolini mukaan).

Jymyn harrastuksia
-huonekasvien syöminen (ja kukkamullan kuoputus)
-Otson-katin kiusaaminen ja paini niin ihmisten käsiä kuin Otsoa vastaan, kyttäily
-nukkuminen ja kehrääminen varsinkin ihmisorjan kainalossa
-kaiken maailman asioiden (kuten hiekkalootan) tonkiminen ja ihmettely
-Oman hännän jahtaaminen on jokapäiväistä hupia.

Enää ei kuitenkaan Jymy omaa peilikuvaansa luule toiseksi kissaksi, joten jotain on jo opittu.

Autenttinen kuva ensimmäisestä tapaamisesta. Otson ilme on tuossa vaiheessa vielä hiukan epäileväinen (evil). Nykyisin Otso on Jymylle kuin kunnon isoveli eli puolustaa, huolehtii, leikittää ja hoitaa pikku-illin turkkia. Kun Jymyllä on nyt kaksiosainen nimi sai Otsokin toisen nimen, Otso Armas.

We've had a new kitten since june. His name is Jymy-Niilo. His Niilo name was given to him as a respect to Neil Young, my long time idol. Jymy is something like smashing or super in English. A cat's got to have a weird and unforgettable name! Otso, our old cat, (which is a sort of a nickname for bears and also a boys name) got a second name at the same time. Now he's called Otso Armas (Armas = sweetie and an old name for men).

Eksymisiä ylämaalla ja lupaus ottaa kartanluku aina omaksi hommaksi

Vaelsimme myös ylämailla. Tarkoituksena oli mennä katsomaan Euroopan suurinta kanjonia. Hienohan se oli, mutta sitä ennen ehdimme eksyä kahteen kertaan ja kävellä kuuden kilometrin sijaan 30 kilometriä. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun annoin kartanluvun miesten hommaksi (joista kaksi oli vielä entisiä partiolaisia).

Koska minulla oli kaksi numeroa liian isot vaelluskengät (älkää kysykö miksi) ja lyhyemmät jalat sekä otin runsaasti valokuvia, jäin yleensä matkaseuruettani jälkeen. Kartanluku jäi siis herroille. Huutelin kyllä perästä välillä, että "eikö se ole tuonne ja tänne eikä sinne", mutta muu seurue oli niin vakuuttava, että seurailin lampaana tyytyväisenä perässä vääriä reittejä. Retkiseurue näytti satanistien kesäleiriltä mustine huppareineen ja musta takki oli myös minullakin. Ensimmäinen eksyminen ja harhaan kävellyt 16 kilometriä vielä huvittivat oikeasti. Maisemat olivat harharetkilläkin hienot. Norjalaisilla oli mökkejä keskellä ylänkömaita.

Lopulta kanjoni, hurraa! Tässä vaiheessa olin jo kiukkuinen kuin ampiainen eivätkä hienot maisemat oloa parantaneet. Nyt jälkikäteen kaikki tuo jo huvittaa. Todettakoon tässä myös se, että kartta oli aika surkea, netistä tulostettu läipäre. Silti olen aika varma, että minun neuroottisella kartanluvullani eksyminen ei olisi varmaankaan onnistunut eli karttakielto ainakin näille matkaseuralaisille jatkossakin.

Kuu oli jo ehtinyt nousta, kun saavuimme takaisin autolle. Matkan tuotoksena ei ollutkaan uimista, telttailua ja valaita vaan vaellusta, eksymistä, kalliomaalauksia ja huh hellettä. .. mutta oli ainakin erilainen reissu!

We went hiking up in the highlands to see the biggest canyon in Europe, but got lost two times. The six kilometers turned into 30 km thanks to a faulty map and the ones who were reading it (not me). The sights were wonderful but the moon had already risen when we got back to our car.. You might say that I was "a bit" angry at that time. Now the whole adventure just makes me laugh.

So no whales for me since we had to head back home after that day. Maybe next time!.. And I have to add that next time I'll be the one who reads the maps.

Kalliomaalauksia ja hippusia suklaata

Koska päivä oli vielä nuori, käänsimme Hammerfestissa kelkkamme ja otimme päämääräksi Altan. Maisemat olivat jopa vielä kauniimpia kuin aiemmin, mutta itse kaupungin keskusta muistutti betonimöhkälemäisyydessään ikävästi keskivertoa suomalaista pikkukaupunkia.

Selvisi, ettei näillä alueilla ollut yleensä valaita (mitä nyt vuonoihin väliaikaisesti eksyneitä (kerrankin toivoin itsekkäästi valaan eksyvän väärään paikkaan)). Olisi pitänyt siis tutkia taustoja ja ottaa selville missä niitä näkee eikä vain ajaa tohottaa.

..MUTTA Altassa oli jotain mitä ei muualla näe: Loistavasti säilyneet esihistorialliset kalliomaalaukset korvasivat valastavoitteen. Suosikkini olivat kallioon piirretyt esihistorialliset kengänjäljet. Eivätkä ne museon maastotkaan olleet yhtään hassummat.

Altassa oli myös maailman pohjoisin suklaatehdas, jonka kahvilassa sai mainiota ranskalaisittain paahdettua kahvia. Alle 20 000 asukkaan pikkukaupungissa kaikki tuntuivat himoavan tehtaan käsintehtyjä konvehteja, sillä kaupan pihassa pörräsi lukuisia citymaastureita ja asiakkaiden virta oli tyrehtymätön.


The small town of Alta was our next stop. "No whales around here", said the girl in the tourist information. I was quite dissapointed (should have read some guides before travelling..) but the Unesco World Heritage Alta Museum and its' unbelievable rock art made up the missing whales. Alta had also the worlds northernmost chocolate factory, Northern Delights.

Vasta Hammerfestin viimeisellä jyrkänteellä rauhoittuu hän..

Männä viikolla lähdin miehen ja kahden toisen miekkosen kanssa autolla Norjaan. Tarkoituksena oli uida Jäämeressä, yöpyä meren rannalla ja nähdä valaita. Matka merelle ajettiin fanaattisella tahdilla ja iho liimautui paitaan. Lapissa oli pitkästä aikaa kunnon helle. Reissu eteni kuin Kauko Röyhkän Hammerfest-kipaleessa eli suurinpiirtein näin:

Perhe lähtee Norjaan ajelulle.
Auto täyteen, ruokaa kylmälaukkuun,
uutuutena teltta joss'on sievä raidallinen katos...

..Perhe lähtee Norjaan ajelulle.
Nähdään joki, nähdään tuntureita.
Isä kaahaa niin kuin tuli perseen alla
niiden ohi...

..Vasta siellä missä manner loppuu jyrkänteeseen rauhoittuu hän.
Vasta Hammerfestin viimeisellä jyrkänteellä
isä maistaa kermajäätelöä,
jääteloä,
tuntee merituulen hyväilevän,
hyväilevän.

Paitsi että me emme sitten rauhoittuneet Hammerfestissä.

(Norjassa tulee aina mietittyä, että kukahan ne kaikki sähköjohdot ja puhelinkaapelit on sinne jyrkänteille ja vuorille asentanut? Ja kuka niitä huoltaa? Kaapelinkorjaaja Norjassa on uusi toiveammattini.)

Last week I travelled to Norway with my Man and a couple of other. We drove all the way up to Hammerfest to camp by the arctic sea, swim in the icecold ocean and to see the whales.