Kirkas valo heijasteli tänään hienosti makuuhuoneen lampun pintoihin. Viime päivien valoisuus on ollut kuitenkin Otso-katille liikaa ja se on tyytynyt lähinnä loikoilemaan varjoissa. Minullekin kauan kaipaamani aurinko aiheutti "loistavan" päänsäryn enkä enää mourua niin kiihkeästi kevään perään. Koko viikko onkin mennyt unohdellessa ja myöhästellessä kesäaikaan siirtymisen sekoitettua sisäisen kelloni.
Olemme kuitenkin huomisaamuna lähdössä työpaikan väen kanssa lähitienoolle pongaamaan lintujen kevätmuuttoa. Leivoin sitä varten kanelikakkua ja kolleegat tuovat myös jotain syötävää (tilauksessa oli vuohenjuustosalaattia ja tonnikalapiirakkaa) ja juotavaa aamiaistarpeiksi. Aivan sattumalta pongasin sitten keskiviikkona kirpputorilta vanhan, vuoden 1977, painoksen kouluissa käytetystä lintukirjasta parilla eurolla. Kirpputorijumalat ovat lahjoneet minua oikein olan takaa lähiaikoina.

Voi mitä ihanuuksia.. Otso on niin komia kolli ja turkki kiiltää hienosti. Olet saanut tallennettua kuviin hienosti tunnelmaa.
VastaaPoista